palvelumme

Blogi

Kirjoitamme blogiimme henkilökunnan mietteitä hautaustoimiston tiskin takaa sekä ajankohtaisia pohdintoja alalta.

Etähautajaiset – mahdollisuus kaikille sureville 

Tänä päivänä hautajaisten merkitys kietoutuu vahvasti surun käsittelyyn. Hautajaiset lohduttaa omaisia ja ystäviä surussa.
Torin Wanhalla Hautaustoimistolla on ratkaisu myös niihin tilanteisiin, kun perheenjäsenet tai ystävät eivät pysty osallistumaan läheisen ihmisen hautajaisiin. 

Jos  läheisten matkustaminen ei ole mahdollista, hautajaiset voidaan järjestää etänä, jolloin  tilaisuudesta tehdään livelähetys

Surusta on kirjoitettu paljon, mutta siihen ei ole käsikirjaa. Suru on ihmeellisellä tavalla kannettua ja jaettua tunnetta. Mitä suruprosessille tapahtuu, jos syystä tai toisesta ei pääse rakkaan ihmisen viimeiseen juhlaan, hautajaisiin? Jääkö surutyö silloin kesken tai viivästyykö se? Voiko hautajaisiin osallistua etänä? Näitä kysymyksiä esitetään toisinaan Torin Wanhan Hautaustoimiston yrittäjä Riku Tuomiselle

Mitä tarkoittaa etähautajaiset?

Etähautajaisissa siunaustilaisuus ja tarvittaessa myös muistotilaisuus striimataan eli tilaisuus kuvataan ja kuva välitetään reaaliaikaisesti internetin välityksellä niille vieraille, jotka eivät pääse osallistumaan tilaisuuteen paikan päälle.

– Järjestämme tämän avaimet käteen palveluna. Livelähetyksen katsominen on helppoa, osallistujan tarvitsee vain klikata hänelle lähetettyä linkkiä. Palvelu ja ohjeet voidaan toimittaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi, kertoo Tuominen.

Torin Wanha Hautaustoimisto järjestää etähautajaiset avaimet käteen palveluna

Mihin tilanteisiin striimaus sopii parhaiten?

Livelähetyksen avulla järjestettyihin etähautajaisiin voivat osallistua esimerkiksi ne, jotka eivät terveydentilansa tai perhetilanteensa vuoksi voi saapua paikalle. Se soveltuu tilanteisiin, kun halutaan jakaa tämä ainutlaatuinen, intiimi tunnelma ja tarjota osallistumisen mahdollisuus myös toisille paikkakunnille muuttaneille, sairauden takia estyneille tai ulkomailla oleville omaisille, sukulaisille ja ystäville. Käytännössä etähautajaisten järjestäminen tekee mahdolliseksi sen, että läheiset ja ystävät voivat osallistua tilaisuuteen internetin välityksellä katsomalla lähetystä tietokoneella, tabletilla tai älypuhelimella. Striimiä voi katsoa missä päin maailmaa tahansa, yhtä hyvin läheisessä hoivakodissa asuva vainajan ystävä kuin maapallon toisella puolella asuva sukulainenkin. Riittää että on toimiva nettiyhteys.  

Läheiset voivat olla mukana tilaisuudessa etänä tietokoneen, tabletin tai kännykän välityksellä.

Arvokkaat hetket talteen 

Striimistä voidaan tehdä myös videotallenne, jota voi katsoa myöhemmin. Siihen voidaan liittää esimerkiksi valokuvia, tekstiä, musiikkia tai muuta materiaalia. Omaiset voivat antaa linkin ja salasanan myös niille, jotka eivät päässeet katsomaan striimiä tapahtumahetkellä. Video kannattaa myös tallentaa itselle myöhempiä katseluhetkiä varten. 

Hautajaistilaisuuden striimaus voi tuoda lohtua niille läheisille, jotka eivät voi saapua paikan päälle ja antaa heille mahdollisuuden olla osallisina tilaisuudessa. Myös paikan päällä oleville tieto siitä, että tilaisuuteen osallistuu etäyhteyden välityksellä muita vainajalle tärkeitä ihmisiä, voi merkitä hyvin paljon. 

Viimeinen matka. Etähautajaiset mahdollistaa kaikkien läheisten osallistumisen viimeiselle saatolle. 

Uskonnoista riippumatonta 

Palvelu on uskonnoista riippumatonta, ja kaikissa järjestelyissä otetaan huomioon niin eri uskontoja edustavien kuin uskonnottomien omaisten toiveet ja näkemykset. Etähautajaisten ei ole tarkoitus korvata, eikä se voikaan korvata, läsnäoloa paikan päällä. Se voi kuitenkin antaa vaihtoehtoisen mahdollisuuden olla mukana tärkeässä tilaisuudessa.

– Uskomme, että voimme tarjoamallamme palvelulla tuoda jotain merkityksellistä ja arvokasta nykypäivän ihmisen ulottuville ja luoda mahdollisuuden yhteisyyden kokemiseen silloinkin, kun se välimatkan tai muun syyn vuoksi muuten olisi mahdotonta, kertoo Tuominen.