Olin vuosia etsinyt ja kokeillut eri aloja ja ammatteja; matkaopas, lentokenttävirkailija, tulkkauskoordinaattori, hotellin respa vain muutamia mainitakseni. Kaikissa pääsin lähelle ihmisiä ja asiakaspalvelu onkin ollut aina lähellä sydäntäni, kuitenkin jokin tuntui aina puuttuvan. Halusin löytää ammatin, jossa voisin tehdä jotain merkityksellistä, jossa voisin kokea olevani erityinen ja auttaa ihmisiä.

Ensimmäisen kerran jo kymmenen vuotta sitten mietin hautausalalle siirtymistä. Kuolema on kulkenut lähelläni pienestä lapsesta saakka ja tehnyt elämääni oman paikkansa. Viime vuosina jopa niin lähelle, että olen saanut elämääni uusia ihmisiä, jotka sitten on riistetty minulta heti pois. Oli heidän aikansa lähteä, mutta miksi minun piti saada tutustua heihin juuri ennen heidän kuolemaansa? Pyörittelin tuota ajatusta ja ystäväni kanssa keskusteltuani hän sai ajatuksen, että ehkä ’yläkerralla’ on jokin tehtävä minua varten. Ehkä minua valmistellaan ja vahvistetaan omaan kutsumukseeni, olla kuoleman lähellä, kestää surua ja olemaan sen kanssa sinut.

Tein päätöksen, respa hommat saivat jäädä ja lähtisin kokeilemaan mitä hautausala minulle voisi antaa ja ennen kaikkea mitä minä voisin antaa sille. Työkokeilun kautta päädyin työskentelemään Torin Wanhaan hautaustoimistoon. Tunsin heti, että tämä on minun juttu. Päivä päivältä oloni varmistui, tätä työtä tahtoisin tehdä. Olla omaisten tukena, kun he kohtaavat suuren surun ja auttaa käytännön järjestelyissä, mihin heidän voimavaransa eivät välttämättä riittäisi. Antaa aikaa, kuunnella ja neuvoa miten toimia surun keskellä. Noudattaa vainajan viimeisiä toiveita, pukea heille viimeiset vaatteensa ja toivottaa hyvää matkaa tuonpuoleiseen.

Saan erityisen rauhan tunteen nähdessäni omaisten helpotuksen, kun hautausjärjestelyt sujuvat heidän kannaltaan mahdollisimman yksinkertaisesti ilman monia välikäsiä ja huomatessani heidän olevan tyytyväisiä, ettei asia ollutkaan niin monimutkainen, mitä useat kuvittelevat.

Rauhallisin terveisin,

Heidi