palvelumme
Blogi
Kirjoitamme blogiimme henkilökunnan mietteitä hautaustoimiston tiskin takaa sekä ajankohtaisia pohdintoja alalta.
Kuoleman kohdattua
Lahtelainen Torin Wanha Hautaustoimisto on vaihtanut vuonna 2020 yrityskaupalla yrittäjää. Perinteisen hautaustoimiston liikepaikalla asiakkaat kohdataan hienotunteisesti ja läheisen menettäneet omaiset palvellaan vainajan vakaumusta ja omaisten toiveita kunnioittaen. Suurin osa ihmisistä joutuu kohtaamaan jossain vaiheessa elämässään tilanteen, jossa on jätettävä viimeiset hyvästit rakkaalleen. Vaikka kuolema on osa jokaisen elämää, moni joutuu
Perunkirjoitus – Elämän tilinpäätös
Perunkirjoituksessa selvitetään vainajan omaisuus, velat ja taloudelliset sitoumukset. Se on oikeudellinen toimenpide, joka varmistaa perillisten oikeudenmukaiset osuudet ja antaa kokonaiskuvan vainajan taloudellisesta tilanteesta. Torin Wanha Hautaustoimisto auttaa omaisia tässä tilanteessa. Torin Wanhan Hautaustoimiston yrittäjät Kati ja Riku Tuominen. Perunkirjoitus on välttämätön vaihe perinnönjaossa ja varmistaa, että vainajan omaisuus ja velat
Etähautajaiset – mahdollisuus kaikille sureville
Tänä päivänä hautajaisten merkitys kietoutuu vahvasti surun käsittelyyn. Hautajaiset lohduttaa omaisia ja ystäviä surussa.Torin Wanhalla Hautaustoimistolla on ratkaisu myös niihin tilanteisiin, kun perheenjäsenet tai ystävät eivät pysty osallistumaan läheisen ihmisen hautajaisiin. Jos läheisten matkustaminen ei ole mahdollista, hautajaiset voidaan järjestää etänä, jolloin tilaisuudesta tehdään livelähetys Surusta on kirjoitettu paljon, mutta siihen ei
Hautajaistoiveeni – oman hautauksen ennakkosuunnittelu yleistyy
Oman hautauksen ennakkosuunnittelu on kasvattanut suosiotaan. Osa ihmisistä haluaa määritellä yksityiskohtia hyvinkin tarkkaan, kun taas toisilla saattaa olla vain yksi, tietty toive. Hautauksen ennakkosuunnittelu on hyvä väline tahdon ilmaisemiseen kuoleman jälkeen ja se helpottaa myös omaisia hautausjärjestelyjen suunnittelussa. Muistiin merkityt toiveet auttavat hautajaisjärjestelyissä. Torin Wanha Hautaustoimisto auttaa suunnitelmien laatimisessa. Kuva:
Omien hautajaisten suunnittelu – Selkeät ja kattavat toiveet hautajaisjärjestelyistä vähentävät omaisten huolta
Hautajaisjärjestelyt ja hautajaiset ovat tärkeä osa omaisten, ystävien ja muiden läheisten surutyötä. Hautajaisissa omaiset saavat mahdollisuuden jättää jäähyväiset, osoittaa rakkauttaan ja suruaan. Omaisille hautajaiset ovat kokemus, joka seuraa heitä koko elämän ajan; jotain, jonka he surustaan huolimatta voivat muistaa lämpimänä ja hienona tilaisuutena. Omaa kuolemaa ja omien hautajaisten suunnittelua ei
Nastolan uusi Torin Wanha
Monelle on varmasti tuttu Lahden kauppatorin kupeessa oleva Torin Wanha hautaustoimisto. Vuodesta 1939 samassa kivijalassa seissyt toimisto on vaihtanut niin omistajaa kuin nimeäkin useampaan otteeseen. Viimeisen omistajavaihdoksen jälkeen myös minä olen päässyt tutustumaan alaan ja saanut kokea heräämisen, löytänyt oman kutsumukseni. Olen tehnyt vuosia töitä asiakaspalvelutehtävissä eri sektoreilla, mutta jokin
Kutsumus
Olin vuosia etsinyt ja kokeillut eri aloja ja ammatteja; matkaopas, lentokenttävirkailija, tulkkauskoordinaattori, hotellin respa vain muutamia mainitakseni. Kaikissa pääsin lähelle ihmisiä ja asiakaspalvelu onkin ollut aina lähellä sydäntäni, kuitenkin jokin tuntui aina puuttuvan. Halusin löytää ammatin, jossa voisin tehdä jotain merkityksellistä, jossa voisin kokea olevani erityinen ja auttaa ihmisiä. Ensimmäisen