Perunkirjoituksessa selvitetään vainajan omaisuus, velat ja taloudelliset sitoumukset. Se on oikeudellinen toimenpide, joka varmistaa perillisten oikeudenmukaiset osuudet ja antaa kokonaiskuvan vainajan taloudellisesta tilanteesta. Torin Wanha Hautaustoimisto auttaa omaisia tässä tilanteessa.

Torin Wanhan Hautaustoimiston yrittäjät Kati ja Riku Tuominen.
Perunkirjoitus on välttämätön vaihe perinnönjaossa ja varmistaa, että vainajan omaisuus ja velat selvitetään ja jaetaan lain mukaisesti. Perunkirjoitusprosessin tarkoituksena on myös varmistaa, että perintöverot maksetaan oikein.
Perunkirjoitus on suoritettava kolmen kuukauden kuluessa henkilön kuolemasta, ellei verottaja myönnä lisäaikaa. Perunkirjoitustilaisuudessa laaditaan perukirja, joka on asiakirja, johon kirjataan vainajan varat ja velat. Se antaa kokonaiskuvan henkilön taloudellisesta tilanteesta kuolinhetkellä. Perukirjaan merkitään myös perilliset ja heidän osuutensa perinnöstä. Perukirjan laatiminen on tarkkaa työtä, ja siihen tarvitaan usein asiantuntijan apua. Perunkirjoitustilaisuus järjestetään yleensä vainajan puolison tai lapsen toimesta, ja siihen osallistuvat kaikki kuolinpesän osakkaat.
Perunkirjoitus ja perukirja
Perunkirjoitus ja perukirja ovat kaksi eri asiaa, vaikka ne liittyvät läheisesti toisiinsa. Perunkirjoitus on prosessi, jossa selvitetään vainajan omaisuus ja velat, kun taas perukirja on asiakirja, joka laaditaan perunkirjoitustilaisuudessa. Perukirja sisältää tiedot vainajan varoista ja veloista sekä perillisistä. Perukirja toimii veroilmoituksena ja asiakirjana, jota tarvitaan monien asioiden hoitamiseen, kuten pankkiasioissa ja eri viranomaisten kanssa.
Perukirjan laatimisen jälkeen se toimitetaan verottajalle, joka laskee perintöveron määrän. Perintövero määräytyy perinnön arvon ja perillisen sukulaisuussuhteen perusteella. Läheisimmät sukulaiset, kuten lapset ja puolisot, maksavat yleensä alhaisemman veroprosentin kuin kaukaisemmat sukulaiset tai ulkopuoliset.
Asiantuntijan apu perunkirjoituksessa
Torin Wanhan Hautautoimiston yrittäjä Riku Tuominen on tunnistanut, että perunkirjoitusprosessin aikana voi ilmetä erilaisia haasteita, kuten epäselvyyksiä omaisuuden arvostuksessa, osakasluettelossa ja perillisten kesken voi syntyä myös erimielisyyksiä.
– Erimielisyyksiä voi syntyä erityisesti, jos perinnönjako ei ole selkeä tai jos perilliset eivät ole yhtä mieltä omaisuuden arvostuksesta tai jaosta. Siksi onkin suositeltavaa kääntyä asiantuntijan puoleen, jotta prosessi sujuu mahdollisimman jouhevasti ja lainmukaisesti, valottaa Tuominen.

Torin Wanha Hautaustoimisto auttaa asiakkaitaan myös perunkirjoitusprosessissa.
Perunkirjoitus on olennainen osa perinnönjakoa ja varmistaa, että vainajan omaisuus ja velat selvitetään asianmukaisesti. Se on myös tärkeä vaihe perintöverojen maksamisessa ja perillisten oikeuksien turvaamisessa. Asiantuntijan apu voi olla korvaamatonta perunkirjoituksen onnistumisessa ja mahdollisten ongelmien ratkaisemisessa.
Asiantuntija voi auttaa myös omaisuuden arvostamisessa. Tämä on erityisen tärkeää kiinteistöjen ja arvoesineiden kohdalla, joiden arvon määrittäminen voi olla haastavaa. Oikean arvon määrittämiseksi voi olla tarpeen pyytää asiantuntijan arvio. Lisäksi asiantuntija voi auttaa verosuunnittelussa. Verosuunnittelu lähtee siitä, että perukirjassa ilmoitetaan kaikki kuolinpesän velat ja kustannukset oikein.
Perunkirjoitusprosessi voi tuntua raskaalta läheisen kuoleman jälkeen, mutta Torin Wanha Hautaustoimisto auttaa omaisia tässäkin vaiheessa. Asiantuntijan apu voi auttaa varmistamaan, että prosessi sujuu mahdollisimman jouhevasti ja lainmukaisesti.

Perunkirjoitusprosessi aloitetaan heti kun läheinen on menehtynyt.
Yritysesittely
Torin Wanha Hautaustoimisto tarjoaa täyden palvelun hautauspalveluita ja ohjaa kaikissa asioissa, jotka liittyvät hautaamiseen ja kuolinpesän järjestelyihin, aina perunkirjoituksiin saakka. Toimistosta myös hautaustestamentit ja hautaussuunnitelmat sekä hautajaisten videotallennukset. Palvelunumerosta 0440 771122 saa palvelua myös toimistoaikojen ulkopuolella.